HUMU RECORDS
JOU18 2020
Takaisin / Back
Tiedote vapaa julkaistavaksi

Jarkka Rissanen & Sons of the Desert julkaisee toisen singlen alkuvuodesta ilmestyvältä albumilta

Jarkka Rissanen & Sons of the Desert julkaisee toisen maistiaisen alkuvuodesta 2021 ilmestyvältä albumilta Cargo. Single Tomcat ilmestyy suoratoistopalveluihin perjantaina 18. joulukuuta.

Uudella studioalbumilla kuulee helposti yhtyeen hyvin hallitsemat bluesvaikutteet Mississipin deltalta aina Chicago bluesiin, mutta kappaleet ponnistavat vahvoista juurista rohkeasti ylöspäin ja eri suuntiin. Tuleva levy on monipuolinen ja yhtenäinen kokonaisuus sähkökitaramusiikkia, jossa tunnelma on virtuositeettia tärkeämpää

Uusi levy soi edellistä Hybrid Soul -albumia selkeämmin kahden toisiaan ymmärtävän kitaristin, Jarkka Rissasen ja Markus Väisäsen, letkeänä yhteistyönä. Kitaroiden luomille maisemakuville tukevat kehykset takoo Sons of The Desertin jäntevä rytmiryhmä eli veteraanilyöjä Esa Kärki sekä uutena jäsenenä mukaan liittynyt pitkän linjan basisti Ilpo Komulainen.

Yhtyeen keulakuva Jarkka Rissanen on pitkän musiikkiuransa aikana tullut tutuksi monesta yhteydestä. Ura alkoi kuopiolaisista Petterson Brassista ja Finnforestissa, joista tie vei esimerkiksi niin Baddingin kuin Remun kyydittäjäksi sekä Pepe Ahlqvistin ja Eero Raittisen pitkäaikaiseksi luottokitaristiksi. Nyt julkaistava levy on Rissasen seitsemä omaa nimeä kantava albumi.

Humu Records julkaisee Cargo levyn alkuvuodesta 2021 vinyylipainoksena, CD:nä sekä digitaalisesti. Singlen Tomcat voi kuunnella suoratoistopalveluista tai alla olevasta soittimesta:


Tomcat

Linkit ja promokuvat
Yhtyeen promokuva
Jarkka Rissanen Humu Recordsin sivuilla
Yhtye Facebookissa

Tiedotus
Humu Records
humurecords@gmail.com
www.humurecords.com



Humu Records

© humurecords, 2019
Kontakti

  • Humu Records / Jaakko Ryynänen
    Asemakatu 6b1
    70100 Kuopio
  • humurecords@gmail.com
Seuraa

Youtube SoundCloud