Humu Records julkaisee Bizzarro-yhtyeen debyyttialbumin toukokuussa. Kuuntele näytteet tulevalta albumilta
Häijyn kaunista instrumentaalimusiikkia esittävän Bizzarron debyyttialbumi Luxardo ilmestyy perjantaina 31. toukokuuta. Yhtyeen musiikin keskipisteessä ovat Markus Väisäsen tiivistunnelmaiset sävellykset. Väisänen on ennestään tuttu mm. yhtyeistä Taipale, Detour 33 ja Jarkka Rissanen & Sons of the Desert.
Kitaristi Väisäsen lisäksi triossa rumpuja soittaa Jaakko Pöyhönen (Ina Forsman) ja bassoa Teemu Aho (The Offsets). Niko Votkin (Ismo Alanko, Knucklebone Oscar) vierailee albumilla samplejen, syntikan ja perkussioiden muodossa.
- Projekti lähti käytiin noin puolitoista vuotta sitten demoarkistoja tutkimalla sekä tarpeesta herättää nukkuvat ideat ja muistiin soitetut kokemukset. Tässä vaiheessa mielessä oli pienen ilmaisun sooloalbumi, mutta projekti heräsi kunnolla henkiin puolen vuoden hiljaiselon jälkeen Pöyhösen ja Ahon liittyessä mukaan, Väisänen kertoo albumin taustasta.
Bändi työsti ja äänitti kappaleet kahden viikonlopun aikana Väisäsen monen aiemmankin projektin tukikohtana toimineessa mummolassa Iisalmen Taipaleessa.
- Albumi syntyi lopulta varsin kivuttomasti. Pöyhönen ja Aho huolehtivat tekniikasta, joten tällä kertaa sain keskittyä kitaroihin ja vahvistimiin. Täytyy olla tyytyväinen, että saa aina mukaansa juuri oikeat soittajat, Väisänen jatkaa.
Myös Humu Recordsin Jaakko Ryynänen on mielissään uudesta kiinnityksestä
- Väisänen ehdottomasti yksi tyylitajuisimpia kitaristeja maassamme ja hänen suhtautumisessa musiikkiin on juuri sitä maanläheistä paloa, jota yritämme vaalia.
Levyn kappaleet Darklands ja Humble Rumble ovat kuunneltavissa alla olevista soittimista. Luxardo-albumi ilmestyy kauppoihin ja suoratoistopalveluihin perjantaina 31. toukokuuta.
Darklands
Humble Rumble
Luxardo kappalelista:
1. Walkabout
2. Darklands
3. Fogcutter
4. For Emma I
5. Witch of Hirta
6. Capetown
7. Shoreline Gold
8. Humble Rumble
9. Luxardo
10. For Emma II
Lisätiedot & levy-yhtiö
Humu-Recods
Jaakko Ryynänen
humurecords@gmail.com