Folkrock-artisti Jukka Nissinen julkaisi uuden kappaleen Luulit mua uskovaiseks perjantaina 29. maaliskuuta. Kyseessä on ensimmäinen singlelohkaisu 24. toukokuuta ilmestyvältä IV -albumilta.
Jukka Nissinen soittaa arkielämän ja sen ilmiöiden äärellä liikkuvaa suomenkielistä folk-rockia. Sekä soolona että bändin kanssa esiintyvällä Nissisellä on taito tehdä elämän perusasioista helposti lähestyttäviä kappaleita, joiden tarkempi kuuntelu paljastaa usein monitasoisia merkityksiä. Ahkerasti ympäri Suomea keikkailevan Nissisen laajaan kappalekirjoon kuuluvat esimerkiksi kappaleet Suomalaiset tarjoo kahvit, Hetken kukka ja Bändit hajoo. Hän on julkaissut kolme pitkäsoittoa sekä yhden albumin yhdessä Bizzarro-yhtyeen kanssa.
Humu Recodsin ja Hillotehtaan yhteisjulkaisuna ilmestyvä IV-albumi ilmestyy vinyylinä sekä digitaalisesti perjantaina 24. toukokuuta. Single Luulit mua uskovaiseksi on kuunneltavissa alla olevasta soittimesta ja linkistä.
Kuuntele levy muista suoratoistopalveluista:
Spotify, Tidal, Deezer, Soundcloud, Bandcamp jne.