Helsingin Sanomat 4/5

Tamara Luonto on bändi, josta puuttuu kaikki 2000-luvun suomi-rockille tyypillinen ironia

Nykyajan rockskenessä ei enää tarvitse luottaa äijämäisiin jippoihin tullakseen nähdyksi. Pop-estetiikan taitava Tamara Luonto on tästä yksi esimerkki, kirjoittaa kriitikko Mervi Vuorela.

HELSINKILÄINEN Tamara Luonto on malliesimerkki rocksukupolvesta, jonka tyylistä ja toimintatavoista muusikko-kirjailija Tommi Liimatta käytti nimitystä ”suomirockin viides sukupolvi” radiosarjassaan Suuri serkkuteoria.

Termillä viitataan 2000-luvulla perustettuihin, noin 30-vuotiaiden soittajien muodostamiin suomenkielisiin kitararockbändeihin, jotka julkaisevat levynsä omakustanteina tai pienlevy-yhtiöillä ja keräävät keikoilleen muutamia kymmeniä tai satoja kuulijoita.

Bändeille on tyypillistä loputon retroilu, jossa ammennetaan härskisti ja vähemmän härskisti rockin kultaisista kehitysvuosista. Soundit ovat usein tarkoituksellisen kotikutoiset, ja lauluissa tarinoi yleensä minä-muotoinen, vähän kajahtanut kertoja, joka ei täytä nyky-yhteiskunnan vaatimuksia mutta janoaa silti rakkautta ja hyväksyntää.

Suomirockin viidettä sukupolvea yhdistää Liimatan mukaan myös se, etteivät sen tekijät enää luo ”uraa” vain yhdessä yhtyeessä, vaan kokoonpanoja on useita samanaikaisesti.

Merkillepantavaa on myös naisten lisääntynyt määrä yhtyeissä. Ei vain laulajina, kuten ennen vanhaan oli tapana, vaan myös soittajina ja biisintekijöinä.

VUONNA 2017 perustetun Tamara Luonnon muodostavat kitaristit Kristiina Tuhkanen ja Salla Moilanen (Motorboat), basisti Tytti Roto (Plastic Tones, Kissa, Modem, Ty Roxy) sekä rumpali Anni Kosonen, jonka Kiss Disease -yhtye julkaisi kesällä vuoden parhaan kotimaisen autotallipunklevyn. Kaikki neljä myös laulavat yhtyeessä.

Viimeisimmällä seiskatuumaisellaan Made in China (2019) Tamara Luonto keräsi jonkin verran vertauksia The Runawaysiin – kenties siksi, että bändi versioi seiskalla Runawaysin hitin Cherry Bomb (1976).

Tamara Luonto ei kuitenkaan ole Suomen Runaways vaan enemmänkin Suomen The Go-Go’s. Debyyttilevyllään Honeymoon yhtye ei nojaa etukenoiseen kovisrokkiin vaan melodisempaan voimapoppiin, jonka perusta lepää uusromanttisessa punkrockissa.

Tässä suhteessa Tamara Luonto on aikansa tuote, ja jatkumoa esimerkiksi sellaisille uuden vuosituhannen indieyhtyeille kuin Särkyneet, Puhelinseksi ja Teini-pää.

Yhtyeiden energia on pohjimmiltaan feminiinistä eikä maskuliinista, mikä on ainakin osittain seurausta siitä, ettei nykyajan punk- tai rockskenessä enää tarvitse (ainakaan teoriassa) luottaa äijämäisiin jippoihin tullakseen nähdyksi tai hyväksytyksi.

Runawaysilla ei ollut tätä mahdollisuutta.

TAMARA LUONNON pop-estetiikantajusta todistaa, että yhtye on vahvimmillaan Honeymoonin melodisimmissa ja melankolisimmissa kappaleissa.

Levyn avaava, The Buzzcocksin mieleen tuova Kesän ensimmäinen päivä ja sinkkunakin julkaistu, parinhakuohjelma Napakympin haasteita empaattisesti tarkasteleva Neiti B ovat erinomaisia kappaleita, joista puuttuu kaikki 2000-luvun suomirockille tyypillinen ironia.

Tässä suhteessa Tamara Luonto on kehittynyt ensikasetistaan (2018), jolla se hallitsi Wipers-tyyliset mollipunk-kitarat, mutta luotti vielä liiaksi hassuihin tai etäännytettyihin teksteihin.

MELANKOLIAN vastapainoksi Honeymoonilta löytyy useita hyvin sävellettyjä ja sovitettuja rockbiisejä. Niistä simppelein on Annika, jonka tyttörakkautta tunnustava teksti on jatkoa viime vuosina yleistyneille, naisten naisille laulamille kappaleille, kuten Litku Klemetin Monalle (2021) ja Linkopiin Anniinalle (2020).

Skaalan toisessa päässä on verkkaisesti etenevä, saksofonin säestämä Rakkaus sekoittaa, jonka käsistä lähtevä laulu istuu hyvin rakkauden vainoharhoja potevaan tekstiin. ”Mä oon läpi käynyt kaikki huumeet / eikä ne oo sua vielä voittaneet”, kertoja vaikeroi, ja tulee samalla summanneeksi jotain olennaista eksistentiaalikriiseilevän y-sukupolven elämäntyylistä.

Honeymoon ei anna satavarmaa vastausta siihen, onko Tamara Luonto jo löytänyt oman identiteettinsä, vai onko se vasta etsikkomatkalla.

Levyllä on mukana luonnosmaisuutta, hiomattomuutta ja kappaleita kuten High Fidelity, joista ei ihan tiedä, mihin suuntaan yhtye pyrkii.

Kahlitsemattomuus kuitenkin toimii Honeymoonin eduksi, ja tuo joiltain osin mieleen Tehosekoittimen debyyttilevyn Rock’n Roll (1994).

Sen enempää Tamara Luonnolta ei voisi tässä vaiheessa pyytääkään.

Helsingin Sanomat

Mervi Vuorela

Desibeli.net 4/5

Rock elää ja on vieläpä erittäin verevässä kunnossa, ainakin Tamara Luonto -yhtyeen debyyttialbumin perusteella. Enkä vain paukuttele rock-henkseleitäni, sillä viimekeväinen Neiti B -sinkku osoitti jo kiistattomasti väittämäni todeksi. Helsinkiläisyhtyeeltä näet taittuu rämisevän kitararockin ja vahvan melodisuuden sekoittelu. Totuuden nimissä Honeymoon kyllä yllätti allekirjoittaneen kautta linjan korkealla tasollaan, kun sinkun takaa löytyi enemmänkin ykkösluokan kappaleita.

Toimitukseen saapuneen komean vinyylilevyn kumpikin puolisko pitää sisällään neljä eri tavoin toimivaa iskua, jotka yhdessä muodostavat myös kovasti arvostamani albumikokonaisuuden. Mittaa koko paketille kertyy vain rahdun päälle 26 minuuttia, mutta vastavuoroisesti mukana ei ole heppoista kamaa keskiarvoja tiputtelemassa.Desibeli.net

Kitararock on homman nimi, mutta sääntökirjasta löytyy päivitettyjä sivuja. A-puolen sulkeva Rakkaus sekoittaa sekoittaa myös pakkaa tehokkaasti, kun puhallinintro johtaa aitoon rakkauslauluun. Eikä lempi tietenkään leisku kuten leffoissa, vaan sekavat tunnot sotkevat nuppia ja saavat kaikki asianomaiset käyttäytymään oudosti. Toinen jännä repäisy on nimellään ironiaa kaiketi viljelevä High Fidelity, jonka diskanttinen laukkasotkukomppi alkuun ärsytti, mutta sittemmin kumma koppoti-koppoti -siivu on kasvanut tärkeäksi, rakkaaksikin.

Ns. perinteisemmin koukkua kainaloon tarjoava Annika on kuin syntynyt sinkuksi ja simppeli kitarapoprokkis tarttuu lähes samalla teholla kuin em. Neiti B. Mekaaninen keho räyhää punkimmalla asenteella, mutta piikikkään pinnan alta paljastuu jälleen ykkösluokan kitararockraita, jota ymmärretään myös hyödyntää ilahduttavan tehokkaasti.

Useamman laulajan voimalla kiskotut vokaalit ovat usein ärhäkkää kuorolaulua, melodisuutta silti täysin hylkäämättä. Nopeissa siivuissa yksinkertaiset ratkaisut kuitenkin toimivat ja näin levystä kasvaa kuin huomaamatta osiaan mittavampi kokonaisuus. Mitään sen kummempaa uutta ei kuulla, kaikki vain toimii ja jo Kesän ensimmäinen päivä löytää sydämestä tilansa.

Desibeli.net

Mika Roth

Kulttuuritoimitus 3.5/5

Tamara Luonnon debyytin tummanrouhea paahto pitää sisällään paljon hyvää – arviossa Honeymoon

LEVYT | Helsinkiläisen Tamara Luonto -yhtyeen esikoisalbumilla melodinen voimapop, särmikäs garagepunk ja tummasyiset pohdinnat lyövät toimivasti kättä.

Melodinen voimapop rouhealla garagepunksärmällä kertoo jotain helsinkiläisen Tamara Luonnon musiikillisesta annista. Laulajakitaristien Kristiina Tuhkasen ja Salla Moilasen, rumpali Anni Kososen sekä bassoa ja syntetisaattoria soittavan Tytti Roton muodostama rockkvartetti lupasi hyvää jo neljän vuoden takaisella kasettijulkaisullaan ja jatkoi hyvää työtä vuoden 2019 Made In China -sinkulla. Nyt yhtye on julkaissut debyyttialbuminsa Honeymoon (Humu/Hillotehdas/Lempi & Sylvi Discs, 2022).

Mainittu nousujohteisuus jatkuu myös albumilla. Biisejä liidaa kolme laulajaa, ja laulu on paikoittaisesta väräjävyydestään huolimatta yhtyeen selkeä vahvuus. Paikoin hyvinkin tuhnu soundipalikka voisi välillä olla hiotumpikin, mutta biiseissä on riittävästi tenhoa puolustamaan rouheampaa toteutusta. Ja toisaalta liialla hinkkaamisella voisi bändin alkuvoimasta ja innosta kadota jotain. Kaikki hetket eivät silti läpäise tutkaa pelkällä tuoreudellaan.

Pirteän ja haikean välillä tasapainoileva Kesän ensimmäinen päivä tuo helposti svengaavalla punkpopillaan mieleen vaikkapa Teini-Pään helpon tarttuvuuden. Tumma melankolisuus kuitenkin tuo pakettiin omaa patinaa. Samoin suoraviivainen punkpopralli Annika reuhaa niskan mukaansa nytkymään. Tummasti kaartava kerto toimii hienosti säkeen suoruuden vastapainona.

Melankolisesti rouhivaan Sorrentoon tuo lämpöä haikea hymy – Sorrentoon ei enää palata eikä sama virhe tuu toistumaan. Hilla Kohtamäen freejazz-saksofonisoolo petaa tietä syvissä aalloissa uivan Rakkaus sekoittaa -kappaleen pohdiskelevaan hölkkään. Biisin kyljessä vaivihkaa viiltävä fonittelu on toimiva lisä. Äkäiseen asti asenteellaan yltävä laulu tuo ärhäkkyyttä pakettiin.

Jälleen suorempi punkroketti Mekaaninen kone meuhkaa toimivasti. Haikean melankolinen Neiti B nousee Napakymppi-teemoineen levyn tarttuvimmaksi ja samalla ehjimmäksi biisiksi. Kun melodiakynä ja tarina ovat riittävän vahvoja, ei siihen kauheasti koristeita tarvita.

Huuruisempi High Fidelity laukkaa hiukan kiivaammin yhtä lailla melankolisissa treffipohdiskeluissa, muttei ihan tavoita samaa tarrapintaa. Biisin iloisempi loppuspurtti miellyttää. Päätöksenä soiva Mennyt lanaa aiempia tummasyisemmissä maalailuissa komeine stemmoineen. Rupisuus ja tylyys ovat ihan toimivia valintoja, kun soitosta löytyy ideaa ja toimivia mausteita.

Ikään kuin levyn päättävänä jatkona soivan loppubiisin haikeat maalailut aaveujelluksineen luovat toimivasti hiipuvan päätöksen ei aina niin valoisalle kuherruskuukaudelle. Mitenhän mahtaa liitto jatkua näin syvissä vesissä pohdiskelevan Honeymoonin jälkeen?

Kulttuuritoimitus

Ilkka Valpasvuo

Voima

Tamara Luonto - Honeymoon

Luulisi, että tämäkin levy olisi jo ilmestynyt, sillä vuonna 2017 aloittanut Tamara Luonto kuuluu perustellusti vaihtoehtoisen rock-skenen vakiokalustoon. Ensimmäistä pitkäsoittoa on kuitenkin saatu odotella jo pieni tovi.

Honeymoon on täynnä menevää ja hyvää lofi-räimettä sopivalla punk-asenteella. Soitosta vastaavat Motorboat-yhtyeen Kristiina tuhkanen ja Salla Moilanen sekä Anni Kosonen (Kiss Disease) ja Tytti Roto (Ty Roxy, Kissa, Modem, Plastic Tones).

Singlenä julkaistu Neiti B ei todellakaan jää levyn ainoaksi helmeksi. Saksofoni on upea lisä Rakkaus sekoittaa-biisissä ja High Fidelityn laukkakompin tahdissa voi ratsastaa kohti auringonnousua. Lopputuloksena on se, että Honeymoon tarraa kiinni, kuin kaljasta tahmainen keikkapaikan lattia.

Voima

Antti Kurko

Tamara Luonto - Neiti B (Single)

Desibeli.net

Tamara Luonto ei nimestään huolimatta ole sooloartisti, vaan helsinkiläinen melodista ja hivenen alakuloista rockia soittava yhtye. Aiemmin jo EP-levyn ja sinkun julkaissut bändi valmistautuu hiljalleen debyyttialbuminsa syksyiseen ilmestymiseen, ja nyt on koittanut ensimmäisen sinkkulohkaisun aika. Ja kuinka ollakaan valinta on osunut hehkeän Neiti B:n kohdalle, joka ei kappaleen surumielisissä lyriikoissa tullut sitten kuitenkaan valituksi. Metaforia – ken tietää?

Niin tai näin, biisi risteilee onnistuneesti uuden aallon, vanhan suomirockin ja ehkä hiukan brittiläisen melodisen kitararockinkin tienoilla. Kappale kuulostaa samaan aikaan onnistuneesti 80-luvun alulta, vuosituhannen vaihteen suoremmalta rockilta ja tältä päivältä. Naisvokalisti ei revittele, vaan antaa sanojen ja rytmityksen vaikuttaa, kun seinäruusuksi jäänyt Neiti B pyyhkii kyyneleitä silmäkulmistaan ja häneen rakastunut kertoja kaipaa lohduttamaan. Sydänsuruissa marinoitu siivu osuu suomalaiseen melankoliahermoon, ja ykkösluokan melodista kitararockia ei nyt ole koskaan liikaa.

Desibeli.net

Mika Roth