HUMU RECORDS
HUH22 2022
Takaisin / Back
Tiedote vapaa julkaistavaksi

Ville Miettisen ensimmäinen soololevy ilmestyy syksyllä – kuuntele albumin ensimmäinen single

Ongelma yhtyeen keulakuvana ja Kuopion alueella aktiivisena keikkajärjestäjänä tunnetun Ville Miettisen ensimmäinen soololevy Toivoton romantikko ilmestyy syksyllä 2022.

Äskettäin pääkaupunkiseudulle muuttanut Miettinen kertoo tulevan albumin taustoista:

"Soolokeikkojen inspiroimana halusin tallentaa näitä viisuja narulle siinä muodossa, kun niitä on kotisohvalla alun perin soiteltu. Mukaan pääsi nyt myös monet kepeämmät rallit, jotka eivät Ongelman levyillä vielä löytäneet paikkaansa. Albumi ääniteltiin kaveriporukalla ja siitä oli tarkoitus jaella kasetit kutakuinkin saman porukan kesken. Levy-yhtiöt puhuivat kuitenkin laajemman julkaisun puolesta, joten kuunnelkaa nyt sit muutkin! Hyvä siitä tuli."

Levyn nimibiisi ja nyt julkaistava single Toivoton romantikko tiivistää ytimekkäästi läpi albumin kulkevan teeman toiveikkaista ihastumisista sydänsuruihin sekä jonkin pysyvämmän kaipuuseen. Single sisältää myös albumin akustisempaa puolta edustavan raidan Lento historiaan, jossa käsitellään rock’n’rollin kuuluisinta lento-onnettomuutta.

Uusi albumi ilmestyy Humu Recordsin, Hillotehtaan ja Asbesti levyjen yhteisjulkaisuna syksyllä 2022. Single Toivoton romantikko / Lento historiaan julkaistiinn suoratoisto- ja latauspalveluissa perjantaina 22.4.2022. Kappaleet ovat kuunneltavissa alla olevasta soittimesta:


Ville Miettinen - Toivoton romantikko / Lento historiaan

Kuuntele single muista suoratoistopalveluista:
Spotify, Tidal, iTunes, Deezer jne.

TOIVOTON ROMANTIKKO
ISRC - FIR2Y2200017

Sanat & Sävel: Ville Miettinen
Laulu & kitara: Ville Miettinen
Basso: Jiri Luoma
Rummut: Mikko Alvasto
Äänitys: Konsta Lappi
Miksaus: Frans Hipponen
Masterointi: Jarno Alho

LENTO HISTORIAAN
ISRC - FIR2Y2200009

Sanat & Sävel: Ville Miettinen
Laulu & kitara: Ville Miettinen
Äänitys ja miksaus: Jukka Nissinen
Masterointi: Jarno Alho

Promokuvat
Promokuvat ja singlen kansikuva

Tiedotus
Humu Records
humurecords@gmail.com
www.humurecords.com



Humu Records

© humurecords, 2019
Kontakti

  • Humu Records / Jaakko Ryynänen
    Asemakatu 6b1
    70100 Kuopio
  • humurecords@gmail.com
Seuraa

Youtube SoundCloud