Iisalmelainen Aivokuolleet julkaisee Verta ja hikeä debyyttipitkäsoittonsa 8.12.2023. Yhtye tunnetaan ennen kaikkea järisyttävän kovana live-bändinä. Aikaisempien singlejulkaisujen pohjalta bändiin on liitetty sanapari punk-räp, mutta tuleva albumi piirtää yhtyeestä aiempaa monipuolisemman kuvan. Uutukainen nojaa napakkaan grooveen ja tarttuviin melodioihin, sisältäen esimerkiksi kasarisoundeja, spoken word -osuuksia ja jopa jazz-vivahteita.