HUMU RECORDS
TOU28 2021
Takaisin / Back
Tiedote vapaa julkaistavaksi

Jonas and I julkaisee toisen singlen syksyllä ilmestyvältä albumilta

Folkiin kietoutunutta pop-musiikkia soittava Jonas and I julkaisee toisen singlen tulevalta Where From Here pitkäsoitolta. Single I’ll Be Free ilmestyy digitaalisena lataus- ja suoratoistopalveluihin perjantaina 28. toukokuuta

I’ll Be Free käsittelee ilon- ja pelonsekaisia tunteita muutoksen ja vapautuneisuuden kynnyksellä:

”Ensimmäinen pitkä reppureissuni nuorena maailmalla jätti voimakkaita tunteita, joita en ole kokenut koskaan ennen tai jälkeen, ja joita käsittelee vieläkin. Uutuuden viehätys ja into voi vaihtua peloksi, mutta pelko ajan mittaan nauruksi. Eteenpäin kulkemisen vietistä tulee rutiini ja uusi voikin tuntua tavalliselta, mutta silti tarpeelliselta ja vapauttavalta. Niin kuin monesti asioiden ainutlaatuisuuden ymmärtää vasta jälkeenpäin. Mielestäni aihe esiintyy missä tahansa elämän muutoksissa”, yhtyeen laulaja Roope Hakkarainen kertoo.

Musiikillisesti ja tarinallisesti uuden levyn teema onkin muutos. Albumilla käydään läpi hankalia, mutta iloisen vapauttavia vaiheita uuden alun edessä. Tyylillisesti nojaudutaan edelleen tuttuun pop folkkiin, mutta vaikutteita kuullaan kantrista ja potkivammasta indie -musiikista.

Jonas and I on Jonas Ursinin ja Roope Hakkaraisen ympärille perustettu yhtye. Kokoonpanon kehuttu debyyttialbumi These Days keräsi kehuja ja radiosoittoa eri puolilta maailmaa ja valittiin esimerkiksi Soundin Vuoden tulokas -lukijaäänestyksessä kärkisijoille. Debyyttilevyn jälkeen yhtye julkaisi myös Suomi100-juhlavuoteen tilaustyönä tehdyn ja pääosin uudestaan sävelletyn modernin version Suomen ensimmäisestä maakuntalaulusta Savolaisen laulu. Suomesta englanniksi käännetty Savo’s Song esitettiin yhdessä Nightwish -yhtyeestä tutun Marco Hietalan kanssa. Julkaisu sai osakseen suurta mediahuomiota.

Humu Records julkaisee Where from Here -albumin vinyylipainoksena ja digitaalisesti 10. syyskuuta 2021. Uuden albumin toinen single I’ll Be Free ilmestyi digitaalisesti perjantaina 28. toukokuuta ja se on kuunneltavissa alla olevasta soittimesta. Singlejulkaisu sisältää myös kappaleen Dreaming.



I'll Be Free

Linkit ja promokuvat
Promokuva
Singlen kansikuva
www.jonasandi.com
Facebook
Instagram

Tiedotus
Humu Records
humurecords@gmail.com
www.humurecords.com



Humu Records

© humurecords, 2019
Kontakti

  • Humu Records / Jaakko Ryynänen
    Asemakatu 6b1
    70100 Kuopio
  • humurecords@gmail.com
Seuraa

Youtube SoundCloud